Juvan kunta
Lukkarintie 1, 51900 Juva
+358 400 136 176
johanna.kuusisto@juva.fi
Lönnrothin aikalaisen, juvalaisen kansanrunouden- ja perinteenkerääjän C.A. Gottlundin museoitu tuparakennus.
1800-luvun alusta peräisin oleva tupa on ainoana jäljellä Juvan vanhan pappilan rakennuksista. Juvan silloisen kirkkoherran Mattias Gottlundin poika, opiskelija Kaarle Akseli Gottlund (1796-1875) laulatti perimätiedon mukaan täällä juvalaisia. Hän keräsi merkittävän määrän runoja ja muuta kansanperinnettä vuosina 1815-16. Gottlund teki myös tutkimusmatkoja Ruotsin metsäsuomalaisten asuinsijoille.
Tuvassa on ennen ollut ainakin eteinen, joka on myöhemmin purettu. Uuni on selvästi uudempi. Tuvan edessä on juvalaisten runonlaulajien muistokivi vuodelta 1985. Ympäristö on entistä isonpappilan puutarhaa.
Gottlundin tuvan ympäristöön on mahdollista tutustua kautta vuoden. Tupa on avoinna yleisölle kahden viikon ajan kesä-heinäkuun vaihteessa, jolloin siellä järjestetään monia kulttuuritapahtumia, kuten runonlausunta- ja yhteislaulutilaisuuksia.
Gottlundin tupa on avoinna kesällä 2024: 25.-29.6. ja 2.-6.7. ti-la klo 11-15.
Juhannuksen jälkeen avattava runoniitty johdattaa kulkijan runojen viitoittamalle polulle Gottlundin tuvan kauniilla niityllä ja tuvan ympäristössä. Esillä on aiempien vuosien Gottlund-runokilpailuiden antia.