Juva on vanha emäpitäjä ja eräs Savon merkittävimmistä historiallisista alueista, jonka juuret ulottuvat 1400-luvulle. Vahva maatalousperinne on muovannut Juvan identiteettiä vuosisatojen ajan ja kyläelämä on yhä tärkeä osa paikallista kulttuuria. Tänään Juva elää ajassa ja yhdistää perinteet ja modernin elämän ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi.
Juva on yksi Savon vanhimmista ja kulttuurihistorialtaan rikkaimmista pitäjistä – ja samalla yllättävän suuri: kunnan pinta-ala on 1346 km², reilut 100 km² enemmän kuin Helsinki, Espoo ja Tampere yhteensä.
Juvan seurakunta perustettiin vuonna 1442, ja se on toiseksi vanhin Savon seurakunnista. Seurakunnan alkuaikoina pitäjä ulottui pohjoisessa Kuopion ja idässä Savonlinnan alueille, mikä kertoo osaltaan siitä, kuinka merkittävä historiallinen kohde Juva on ollut koko Savon mittakaavassa.
Juvalainen kulttuuri on kasvanut maatalouden ja kyläelämän juurista. Vielä 1960-luvulla valtaosa asukkaista eli maa- ja metsätaloudesta, ja tiivis kyläyhteisö muovasi paikallista identiteettiä. Tämä näkyy paikalliskulttuurissa vahvasti vielä nykyisinkin. Elinkeinorakenne on sittemmin muuttunut: alkutuotanto työllistää enää 18,7 % kuntalaisista ja suurimpia työllistäjiä ovat nykyään yksityinen ja julkinen palvelusektori.
Juva on silti pysynyt uskollisena juurilleen ja tarjoaa kulttuurimatkailijalle ainutlaatuisen ikkunan eteläsavolaiseen menneisyyteen ja nykyisyyteen.
Juvalla on ollut pysyvää asutusta pitkälti toista tuhatta vuotta.
Vielä kivikaudella ihmisten elämäntapa oli liikkuva, mutta pronssikauden – tai täällä Etelä-Savossa paremminkin varhaismetallikauden – jälkeen seurasi rautakausi (500 eaa. – 1300 jaa.), jonka aikana maanviljelys yleistyi ja ihmiset asettuivat pysyvästi aloilleen. He alkoivat viljellä maata ja kasvattaa kotieläimiä. Kaskiviljely, erityisesti huhtakaski oli havupuuvaltaisilla alueilla käytetyin viljelymenetelmä. Juvalla viljanviljely alkoi viimeistään 700-luvun loppupuolella ohran tai vehnän viljelyllä, rukiinviljely alkoi hieman myöhemmin.
On varsin todennäköistä, että ensimmäisiin maakirjoihin vuonna 1541 kirjatut talot ovat huomattavasti tuota ajankohtaa vanhempia. Muutamista taloista koostuneet ryppäät muodostivat kyliä ja ne sijaitsivat usein ”veden huuhtomattomilla” kyläselänteillä. Koska ne olivat olleet jääkauden jälkeisten vedenpinnan vaihtelujen yläpuolella, niille kerrostuneet maalajit sopivat hyvin viljelyyn. Myös vedenpinnan alapuolella olleisiin lahdenpohjiin, kuten eteläisellä Juvalla, oli kerrostunut viljelyyn sopivaa hedelmällistä ainesta. Savossa nimitettiin maaselänteiden asukkaita ”maakansaksi” ja rantamien asukkaita ”veskansaksi”.
Juvalla vanhoja kyläkeskuksia ovat olleet muun muassa Männynmäki, Härkälä, Kiiskilä, Koikkala, Vuorenmaa, Vehmaa, Kuosmala, Nuutilanmäki ja Remojärvi. Ihmisen toiminnan seurauksena maisema alkoi muuttua kulttuurimaisemaksi viljelysaukeineen, niittyineen, kaskiraivioineen, hakamaineen ja koivikkoineen. Nämä kulttuurimaisemat ovat yhä osa juvalaista maaseutua ja tekevät Juvasta ainutlaatuisen matkakohteen kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille.
Juvalla on ollut pysyvää asutusta pitkälti toista tuhatta vuotta.
Vielä kivikaudella ihmisten elämäntapa oli liikkuva, mutta pronssikauden – tai täällä Etelä-Savossa paremminkin varhaismetallikauden – jälkeen seurasi rautakausi (500 eaa. – 1300 jaa.), jonka aikana maanviljelys yleistyi ja ihmiset asettuivat pysyvästi aloilleen. He alkoivat viljellä maata ja kasvattaa kotieläimiä. Kaskiviljely, erityisesti huhtakaski oli havupuuvaltaisilla alueilla käytetyin viljelymenetelmä. Juvalla viljanviljely alkoi viimeistään 700-luvun loppupuolella ohran tai vehnän viljelyllä, rukiinviljely alkoi hieman myöhemmin.
On varsin todennäköistä, että ensimmäisiin maakirjoihin vuonna 1541 kirjatut talot ovat huomattavasti tuota ajankohtaa vanhempia. Muutamista taloista koostuneet ryppäät muodostivat kyliä ja ne sijaitsivat usein ”veden huuhtomattomilla” kyläselänteillä. Koska ne olivat olleet jääkauden jälkeisten vedenpinnan vaihtelujen yläpuolella, niille kerrostuneet maalajit sopivat hyvin viljelyyn. Myös vedenpinnan alapuolella olleisiin lahdenpohjiin, kuten eteläisellä Juvalla, oli kerrostunut viljelyyn sopivaa hedelmällistä ainesta. Savossa nimitettiin maaselänteiden asukkaita ”maakansaksi” ja rantamien asukkaita ”veskansaksi”.
Juvalla vanhoja kyläkeskuksia ovat olleet muun muassa Männynmäki, Härkälä, Kiiskilä, Koikkala, Vuorenmaa, Vehmaa, Kuosmala, Nuutilanmäki ja Remojärvi. Ihmisen toiminnan seurauksena maisema alkoi muuttua kulttuurimaisemaksi viljelysaukeineen, niittyineen, kaskiraivioineen, hakamaineen ja koivikkoineen. Nämä kulttuurimaisemat ovat yhä osa juvalaista maaseutua ja tekevät Juvasta ainutlaatuisen matkakohteen kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille.
Asutus oli jo vakiintunutta siinä vaiheessa, kun Juvalle ryhdyttiin perustamaan seurakuntaa.
Seurakunnan perustamisasiakirja laadittiin Talvi-Heikin aattona 19.1.1442. Seurakunta oli tuolloin varsin laaja, ulottuen pohjoisessa nykyisen Kuopion alueelle ja idässä Savonlinnaan. Koska Sääminki erotettiin omaksi seurakunnakseen vasta vuonna 1510, Olavinlinnan rakennustyötkin ehtivät alkaa vuonna 1475 Juvan seurakunnan alueella.
Seurakunta sitoutui luovuttamaan papin käyttöön tilan, ja Juvan pappilat sijaitsivat Jukajärven rannalla satoja vuosia, kuten kirkkomaan ympäröimä kirkkokin läheisellä kummullaan. Viimeinen tällä paikalla sijainnut kirkkorakennus valmistui vuonna 1729 ja lahjoitettiin Anttolaan vuonna 1870, sillä Juvalle oli valmistunut vuonna 1863 uusi kivikirkko. Vanhasta kirkosta muistuttavat enää nurkkakivet ja sakastin alla sijainnut viinikellari. Samalla hautaaminen vanhalle hautausmaalle loppui muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Nykyään siellä on Juvan seurakunnan uurna- ja tuhkamuistolehto.
Pappilan ja kiviaidan ympäröimän kirkon ympärille kehittyi pitäjän ensimmäinen keskus, jossa oli myös pitäjäntupa ja käräjätalo, kirkon kymmenysaitta ja kievari. Vanhaa historiallista rakennuskantaa edustavat vanhasta 1800-luvun alun kirkkoherran pappilasta muistuttava Gottlundin tuvaksi nimetty rakennus ja vuonna 1835 kiviaidan vierustalle valmistunut viljamakasiini. Makasiinin takana sijaitseva tuulimylly on siirretty vuonna 1953 Vehmaan kylältä, ja tämä vuonna 1866 rakennettu tuulimylly on alkujaan Pohjois-Juvan Lehtikankaalta. Makasiinin edessä oli torin tapainen aukio, johon väki kerääntyi juhlapyhinä.
Keskiaikainen Suuri Savontie kulki tämän pitäjänkeskuksen kautta. Kun julkisia rakennuksia alettiin rakentaa uuden kivikirkon läheisyyteen, jäi vanha historiallinen keskusta vähitellen pois käytöstä. Vanha tiepohja ja aukio jäivät valtatie 14:n alle 1950-luvun lopussa.
Juvalla tiedetään olleen toinenkin kappeli ja hautausmaa Remojärven Kappelinpellolla Tuhkalassa. Niiden ajoittaminen yksiselitteisesti tietyille vuosikymmenille on jokseenkin mahdotonta. Kappelinpeltoa koskevaa muistitietoa on 1800-luvun puolivälistä, mutta viralliset asiakirjamerkinnät puuttuvat. Aluetta on tutkittu arkeologisin menetelmin 1970-luvulla ja uudelleen vuosina 2007 ja 2008. Viimeisimpien tutkimusten mukaan hautausmaa on ollut käytössä 1400-luvulta 1600-luvun puoliväliin.
Asutus oli jo vakiintunutta siinä vaiheessa, kun Juvalle ryhdyttiin perustamaan seurakuntaa.
Seurakunnan perustamisasiakirja laadittiin Talvi-Heikin aattona 19.1.1442. Seurakunta oli tuolloin varsin laaja, ulottuen pohjoisessa nykyisen Kuopion alueelle ja idässä Savonlinnaan. Koska Sääminki erotettiin omaksi seurakunnakseen vasta vuonna 1510, Olavinlinnan rakennustyötkin ehtivät alkaa vuonna 1475 Juvan seurakunnan alueella.
Seurakunta sitoutui luovuttamaan papin käyttöön tilan, ja Juvan pappilat sijaitsivat Jukajärven rannalla satoja vuosia, kuten kirkkomaan ympäröimä kirkkokin läheisellä kummullaan. Viimeinen tällä paikalla sijainnut kirkkorakennus valmistui vuonna 1729 ja lahjoitettiin Anttolaan vuonna 1870, sillä Juvalle oli valmistunut vuonna 1863 uusi kivikirkko. Vanhasta kirkosta muistuttavat enää nurkkakivet ja sakastin alla sijainnut viinikellari. Samalla hautaaminen vanhalle hautausmaalle loppui muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Nykyään siellä on Juvan seurakunnan uurna- ja tuhkamuistolehto.
Pappilan ja kiviaidan ympäröimän kirkon ympärille kehittyi pitäjän ensimmäinen keskus, jossa oli myös pitäjäntupa ja käräjätalo, kirkon kymmenysaitta ja kievari. Vanhaa historiallista rakennuskantaa edustavat vanhasta 1800-luvun alun kirkkoherran pappilasta muistuttava Gottlundin tuvaksi nimetty rakennus ja vuonna 1835 kiviaidan vierustalle valmistunut viljamakasiini. Makasiinin takana sijaitseva tuulimylly on siirretty vuonna 1953 Vehmaan kylältä, ja tämä vuonna 1866 rakennettu tuulimylly on alkujaan Pohjois-Juvan Lehtikankaalta. Makasiinin edessä oli torin tapainen aukio, johon väki kerääntyi juhlapyhinä.
Keskiaikainen Suuri Savontie kulki tämän pitäjänkeskuksen kautta. Kun julkisia rakennuksia alettiin rakentaa uuden kivikirkon läheisyyteen, jäi vanha historiallinen keskusta vähitellen pois käytöstä. Vanha tiepohja ja aukio jäivät valtatie 14:n alle 1950-luvun lopussa.
Juvalla tiedetään olleen toinenkin kappeli ja hautausmaa Remojärven Kappelinpellolla Tuhkalassa. Niiden ajoittaminen yksiselitteisesti tietyille vuosikymmenille on jokseenkin mahdotonta. Kappelinpeltoa koskevaa muistitietoa on 1800-luvun puolivälistä, mutta viralliset asiakirjamerkinnät puuttuvat. Aluetta on tutkittu arkeologisin menetelmin 1970-luvulla ja uudelleen vuosina 2007 ja 2008. Viimeisimpien tutkimusten mukaan hautausmaa on ollut käytössä 1400-luvulta 1600-luvun puoliväliin.
Samoilla seutuvilla kuin mihin vanha pitäjänkeskus kirkkoineen ja pappiloineen Juvalla perustettiin, on paikannimistössä säilynyt merkkejä kristinuskoa edeltäneistä uskomuksista.
Jukajärvessä oleva Ukonsaari viittaa Ukkoon, kansanuskomusten voimalliseen jumaluuteen. Ukko-nimiset paikat ovat mahdollisesti olleet Ukko-jumalan palvontapaikkoja. Ukon puolisona on pidetty Raunia, toiselta nimeltään Ryönää, savolaisittain Ryönikkää. Täsmälleen samalla kohdalla kuin Ukonsaari, on kannaksen toisella puolella Salajärvessä kapean niemekkeen päässä Ryönänniemeksi nimetty alue. Salajärvessä ovat myös paikannimet Hiidenniemi ja Hiidenlahti.
Hiisi-alkuiset nimet ovat voineet olla muinaisten ihmisten pyhiä paikkoja, kuten lehtoja. Ehkä kirkolla oli omat intressinsä perustaessaan uuden kappelin ja pappilan samoille rantamille, joissa oli Ukon palvontaan pyhitetty saari ja pyhiä lehtoja.
Nykyään Ryönänniemi on seurakunnan omistuksessa ja alueella kulkee luontopolku Sepittäjän kierros, joka on osa juvalaista luonto- ja kulttuuripolku Gottlundin kierrosta.
Samoilla seutuvilla kuin mihin vanha pitäjänkeskus kirkkoineen ja pappiloineen Juvalla perustettiin, on paikannimistössä säilynyt merkkejä kristinuskoa edeltäneistä uskomuksista.
Jukajärvessä oleva Ukonsaari viittaa Ukkoon, kansanuskomusten voimalliseen jumaluuteen. Ukko-nimiset paikat ovat mahdollisesti olleet Ukko-jumalan palvontapaikkoja. Ukon puolisona on pidetty Raunia, toiselta nimeltään Ryönää, savolaisittain Ryönikkää. Täsmälleen samalla kohdalla kuin Ukonsaari, on kannaksen toisella puolella Salajärvessä kapean niemekkeen päässä Ryönänniemeksi nimetty alue. Salajärvessä ovat myös paikannimet Hiidenniemi ja Hiidenlahti.
Hiisi-alkuiset nimet ovat voineet olla muinaisten ihmisten pyhiä paikkoja, kuten lehtoja. Ehkä kirkolla oli omat intressinsä perustaessaan uuden kappelin ja pappilan samoille rantamille, joissa oli Ukon palvontaan pyhitetty saari ja pyhiä lehtoja.
Nykyään Ryönänniemi on seurakunnan omistuksessa ja alueella kulkee luontopolku Sepittäjän kierros, joka on osa juvalaista luonto- ja kulttuuripolku Gottlundin kierrosta.
Suuri osa Savoa liitettiin Ruotsin valtakuntaan Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323, ja kruunun läsnäolo näkyi Juvalla monin tavoin.
Tukholman näkökulmasta Savo sijaitsi kaukana Itämaassa, asutun maan rajoilla. Veronkeruun mahdollistamiseksi alueet ja niiden asukkaat piti saada hallintaan eli luetteloitua kirjoihin ja kansiin. Kruunun läsnäolo alkoi näkyä alueella liikkuvina virkamiehinä, joita varten tarvittiin myös teitä. Hämeenlinnaa ja Olavinlinnaa yhdistäneestä Suuresta Savontiestä tuli valtasuoni, jota pitkin niin sotilaat kuin ylellisyystarvikkeetkin kulkivat Savoon ja veroparselit, kuten kuivatut hauet ja turkikset, Tukholman verokamareihin.
Juvalaisen Partalan kartanon sijainti oli otollinen Savontien varrella, ja kartano toimi 1400-luvulla nimismiestalona ja vuosina 1556–1561 kuninkaankartanona. Kuninkaankartanolaitos oli osa Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kruununtilajärjestelmää, jonka avulla tuotettiin armeijalle ruokaa ja varusteita sekä majoitettiin joukkoja ja virkamatkoilla olevia virkamiehiä. Kartanot toimivat myös paikallishallinnon ja veronkannon keskuksina. Kartanojärjestelmän alasajo alkoi Kustaa Vaasan kuollessa vuonna 1560, mikä johti toiminnan lopettamiseen myös Partalassa.
Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla Juvalla oli runsaasti ratsutiloja, jotka varustivat ratsumiehiä valtakunnan sotiin. Myös Partala toimi tällaisena ratsutilana. Ratsutila-nimitys siirtyi tilaa myöhemmin jaettaessa niin, että myös lohkotut tilat olivat ratsutiloja, vaikka eivät varustaneet ratsumiestä. Tällainen on esimerkiksi 1840-luvulla perustettu Pattoin perintötila. 1600-luvun loppupuolella käyttöön tulleessa ruotujärjestelmässä talot jaettiin ruotuihin, jotka ylläpitivät yhdessä sotamiestä. Ruotu järjesti ruotumiehelle varusteet, mutta myös asumuksen ja maata viljeltäväksi. Juvalla on säilynyt yksi tällainen historiallinen ruotusotamiehen torppa Siikakoskella.
Ruotujakoisessa armeijassa upseeristo pyrittiin majoittamaan joukko-osastonsa kanssa samalle paikkakunnalle. Juvalla onkin runsaasti sotilasvirkataloja ja kartanoita, joissa upseeristo asui, ja 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kukoistanut kartanokulttuuri nojasikin pitkälti tähän järjestelmään. Upseereiden lisäksi kartanoita omistivat Juvalla siviilivirkamiehet ja pappissäädyn edustajat, kuten Vehmaan kartanon Poppiukset ja Grotenfeltit. Aatelin osuus jäi Juvalla vähäiseksi. Yhteys Ruotsiin katkesi Suomen sotaan, kun vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana.
Suuri osa kartanoista on nykyään yksityisomistuksessa, mutta Partala ja Ruotusotamiehen torppa Siikakoskella ovat yhä tutustuttavissa historiallisina kohteina. Myös alkuperäisestä Suuresta Savontiestä on säilynyt joitakin tienpätkiä, vaikka nekin ovat nykyään yksityismailla. Nykyiset valtatiet 14 ja 5 noudattelevat kuitenkin pääpiirteissään samaa linjausta.
Suuri osa Savoa liitettiin Ruotsin valtakuntaan Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323, ja kruunun läsnäolo näkyi Juvalla monin tavoin.
Tukholman näkökulmasta Savo sijaitsi kaukana Itämaassa, asutun maan rajoilla. Veronkeruun mahdollistamiseksi alueet ja niiden asukkaat piti saada hallintaan eli luetteloitua kirjoihin ja kansiin. Kruunun läsnäolo alkoi näkyä alueella liikkuvina virkamiehinä, joita varten tarvittiin myös teitä. Hämeenlinnaa ja Olavinlinnaa yhdistäneestä Suuresta Savontiestä tuli valtasuoni, jota pitkin niin sotilaat kuin ylellisyystarvikkeetkin kulkivat Savoon ja veroparselit, kuten kuivatut hauet ja turkikset, Tukholman verokamareihin.
Juvalaisen Partalan kartanon sijainti oli otollinen Savontien varrella, ja kartano toimi 1400-luvulla nimismiestalona ja vuosina 1556–1561 kuninkaankartanona. Kuninkaankartanolaitos oli osa Ruotsin kuningas Kustaa Vaasan kruununtilajärjestelmää, jonka avulla tuotettiin armeijalle ruokaa ja varusteita sekä majoitettiin joukkoja ja virkamatkoilla olevia virkamiehiä. Kartanot toimivat myös paikallishallinnon ja veronkannon keskuksina. Kartanojärjestelmän alasajo alkoi Kustaa Vaasan kuollessa vuonna 1560, mikä johti toiminnan lopettamiseen myös Partalassa.
Ruotsin suurvaltakaudella 1600-luvulla Juvalla oli runsaasti ratsutiloja, jotka varustivat ratsumiehiä valtakunnan sotiin. Myös Partala toimi tällaisena ratsutilana. Ratsutila-nimitys siirtyi tilaa myöhemmin jaettaessa niin, että myös lohkotut tilat olivat ratsutiloja, vaikka eivät varustaneet ratsumiestä. Tällainen on esimerkiksi 1840-luvulla perustettu Pattoin perintötila. 1600-luvun loppupuolella käyttöön tulleessa ruotujärjestelmässä talot jaettiin ruotuihin, jotka ylläpitivät yhdessä sotamiestä. Ruotu järjesti ruotumiehelle varusteet, mutta myös asumuksen ja maata viljeltäväksi. Juvalla on säilynyt yksi tällainen historiallinen ruotusotamiehen torppa Siikakoskella.
Ruotujakoisessa armeijassa upseeristo pyrittiin majoittamaan joukko-osastonsa kanssa samalle paikkakunnalle. Juvalla onkin runsaasti sotilasvirkataloja ja kartanoita, joissa upseeristo asui, ja 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa kukoistanut kartanokulttuuri nojasikin pitkälti tähän järjestelmään. Upseereiden lisäksi kartanoita omistivat Juvalla siviilivirkamiehet ja pappissäädyn edustajat, kuten Vehmaan kartanon Poppiukset ja Grotenfeltit. Aatelin osuus jäi Juvalla vähäiseksi. Yhteys Ruotsiin katkesi Suomen sotaan, kun vuonna 1809 Suomi liitettiin Venäjään autonomisena suuriruhtinaskuntana.
Suuri osa kartanoista on nykyään yksityisomistuksessa, mutta Partala ja Ruotusotamiehen torppa Siikakoskella ovat yhä tutustuttavissa historiallisina kohteina. Myös alkuperäisestä Suuresta Savontiestä on säilynyt joitakin tienpätkiä, vaikka nekin ovat nykyään yksityismailla. Nykyiset valtatiet 14 ja 5 noudattelevat kuitenkin pääpiirteissään samaa linjausta.
Juvalaiseen sotahistoriaan voi perehtyä parhaiten muistomerkkeihin tutustumalla.
Eri puolilla kuntaa on muistomerkkejä taistelupaikoilla tai paikoilla, joissa on rakennettu puolustusvarustuksia. Osa muistomerkeistä liittyy historian tapahtumaan, ei sen varsinaiseen tapahtumapaikkaan.
Ajallisessa järjestyksessä sotatapahtumiin liittyvät historialliset kohteet ovat Nuijasodan muistomerkit Remojärvellä ja Koikkalassa, Kustaa III:n sotaan liittyvät muistomerkit Koskenmäellä ja Taipaleessa, ensimmäisen maailmansodan muistomerkki vanhalla hautausmaalla sekä toiseen maailmansotaan liittyvät muistomerkit Kirkkopuistossa, Veteraanipuistossa ja Virastopuistossa.
Kivikirkon luona Kirkkopihassa on Ilmari Wirkkalan suunnittelema sankarihautausmaa ja siihen liittyvä Tapio Wirkkalan suunnittelema kaariportti lumipukuisine vartiomiehineen. Kirkkopihassa on lisäksi Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi.
Veteraanipuistossa sijaitsevat JR 49:n muistokivi, kenttähaupitsi 155 H Sain Chamond nro 269/263 sekä Salpalinjan kivi, muistomerkki sodan käyneelle sukupolvelle. Virastopuistossa on puolestaan Pommituslentolaivue 42:n muistolaatta.
Juvalaiseen sotahistoriaan voi perehtyä parhaiten muistomerkkeihin tutustumalla.
Eri puolilla kuntaa on muistomerkkejä taistelupaikoilla tai paikoilla, joissa on rakennettu puolustusvarustuksia. Osa muistomerkeistä liittyy historian tapahtumaan, ei sen varsinaiseen tapahtumapaikkaan.
Ajallisessa järjestyksessä sotatapahtumiin liittyvät historialliset kohteet ovat Nuijasodan muistomerkit Remojärvellä ja Koikkalassa, Kustaa III:n sotaan liittyvät muistomerkit Koskenmäellä ja Taipaleessa, ensimmäisen maailmansodan muistomerkki vanhalla hautausmaalla sekä toiseen maailmansotaan liittyvät muistomerkit Kirkkopuistossa, Veteraanipuistossa ja Virastopuistossa.
Kivikirkon luona Kirkkopihassa on Ilmari Wirkkalan suunnittelema sankarihautausmaa ja siihen liittyvä Tapio Wirkkalan suunnittelema kaariportti lumipukuisine vartiomiehineen. Kirkkopihassa on lisäksi Karjalaan jääneiden vainajien muistokivi.
Veteraanipuistossa sijaitsevat JR 49:n muistokivi, kenttähaupitsi 155 H Sain Chamond nro 269/263 sekä Salpalinjan kivi, muistomerkki sodan käyneelle sukupolvelle. Virastopuistossa on puolestaan Pommituslentolaivue 42:n muistolaatta.
